perjantai 30. syyskuuta 2011
HELLO
HELLO
I SIT AT HELMI
HELMI RY
PASILAN PUISTOTIE 7
ALL HERE
kaikki kaikkineen
tutut sanat
kirjoittamisen ilo
reittiä kaikkineen
istua koneen ääressä
uusia sanoja lyhyille riveille
tuttua ja turvallista
ajassa kaikki
ajan virtaa
ajan puitetta
puite elää
sanat vaihtuvat
kaikkea kanssa
kirjaimet kerääntyvät yhteen
sopu vallitsee
mihin sanat ovat matkalla
sanat virtaavat etelään
sanat kapuavat pohjoisen vuorille
olen jo perillä
sanavana huuhtoutuu rinteeltä
kukaan ei muista reittiäni
tuuli ujeltaa
istun yksin majassani
mikä tämä tälläinen erakko on
kaikki on läsnä
vuoret ovat paikoillaan
laaksot ovat paikoillaan
puut ovat paikoillaan
lumileopardi syö kädestäni
ajallisuus on täällä
aika virtaa kaikkialle
kaikki on aikaa
pilvet jatkavat matkaa
linnut levähtävät oksillaan
matka on taittunut
uudet matkat odottavat
kaikki on tässä ja nyt
ikuinen nyt
eternal now
kaikki on liikkeessä
tahoa kaikki
kaikki kaikkineen
millaiseksi maailma on muodostunut
en kysy mitään
istun aloillani
hengitän sisään
hengitän ulos
kaikki on hyvin niin kuin aina
eheää elämää
elämän kokonaisuutta
tilassa kaikki
hetki avautuu kaikkeuteen
I SIT AT HELMI
HELMI RY
PASILAN PUISTOTIE 7
ALL HERE
kaikki kaikkineen
tutut sanat
kirjoittamisen ilo
reittiä kaikkineen
istua koneen ääressä
uusia sanoja lyhyille riveille
tuttua ja turvallista
ajassa kaikki
ajan virtaa
ajan puitetta
puite elää
sanat vaihtuvat
kaikkea kanssa
kirjaimet kerääntyvät yhteen
sopu vallitsee
mihin sanat ovat matkalla
sanat virtaavat etelään
sanat kapuavat pohjoisen vuorille
olen jo perillä
sanavana huuhtoutuu rinteeltä
kukaan ei muista reittiäni
tuuli ujeltaa
istun yksin majassani
mikä tämä tälläinen erakko on
kaikki on läsnä
vuoret ovat paikoillaan
laaksot ovat paikoillaan
puut ovat paikoillaan
lumileopardi syö kädestäni
ajallisuus on täällä
aika virtaa kaikkialle
kaikki on aikaa
pilvet jatkavat matkaa
linnut levähtävät oksillaan
matka on taittunut
uudet matkat odottavat
kaikki on tässä ja nyt
ikuinen nyt
eternal now
kaikki on liikkeessä
tahoa kaikki
kaikki kaikkineen
millaiseksi maailma on muodostunut
en kysy mitään
istun aloillani
hengitän sisään
hengitän ulos
kaikki on hyvin niin kuin aina
eheää elämää
elämän kokonaisuutta
tilassa kaikki
hetki avautuu kaikkeuteen
torstai 29. syyskuuta 2011
istun helmessä
pasilan puistotiellä helmessä istun kirjoittamassa
laitoin täällä tänään ruokaa
söin jo tonnikalaa ja basmatiriisiä
nyt jaksaa istua täällä helmessä
helmi ry
ole kuin kotonasi
aikaa kaikkineen
tapahtuu kaikki
maailma elää
minä elän
tämä kaikkeus tällä tavalla
catherine lupasi että hän kirjoittaa minulle
ajassa kaikki
mitä se sitten on
ihmisen vointia
taivalta kaikkineen
tapahtuu kaikki
joku nousi portaita
ihmisiä liikkuu tässä talossa
kaksikerroksinen vanha puutalo
mukavaa olla täällä
minulla on aina mielekästä tekemistä
toimin
aikaa kaikkineen
kaikki on hyvin niin kuin aina
laitoin täällä tänään ruokaa
söin jo tonnikalaa ja basmatiriisiä
nyt jaksaa istua täällä helmessä
helmi ry
ole kuin kotonasi
aikaa kaikkineen
tapahtuu kaikki
maailma elää
minä elän
tämä kaikkeus tällä tavalla
catherine lupasi että hän kirjoittaa minulle
ajassa kaikki
mitä se sitten on
ihmisen vointia
taivalta kaikkineen
tapahtuu kaikki
joku nousi portaita
ihmisiä liikkuu tässä talossa
kaksikerroksinen vanha puutalo
mukavaa olla täällä
minulla on aina mielekästä tekemistä
toimin
aikaa kaikkineen
kaikki on hyvin niin kuin aina
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
maanantai 26. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
this night
en vielä ole saanut nukuttua
siis pukeuduin ja avasin tietokoneeni
tässä kuuntelen koneen huminaa
juon lasista teetä
23:50 tällä tavalla
siis pukeuduin ja avasin tietokoneeni
tässä kuuntelen koneen huminaa
juon lasista teetä
23:50 tällä tavalla
kimmo framelius
olin väsynyt
menin sänkyyn
lepäilin peiton alla
kävin pissalla
uudelleen avasin tietokoneeni
vedin ruskeat samettihousut jalkaan
vedin harmaat villasukat jalkaan
lasten ääniä kuuluu pihalta
aikaa kaikkineen
juon lasista teetä
ihmisen tie
kuinka voit
miten on voiminen
juon lasista teetä
tämä tee on valmistettu irtoteestä
aikaa kaikkineen
mihin on tultu
avaan ikkunan
käyn tiskaamaan
ilta etenee
siinä kaikki
toimin
tiedän mitä tehdä
näin etenee kimmo framelius
menin sänkyyn
lepäilin peiton alla
kävin pissalla
uudelleen avasin tietokoneeni
vedin ruskeat samettihousut jalkaan
vedin harmaat villasukat jalkaan
lasten ääniä kuuluu pihalta
aikaa kaikkineen
juon lasista teetä
ihmisen tie
kuinka voit
miten on voiminen
juon lasista teetä
tämä tee on valmistettu irtoteestä
aikaa kaikkineen
mihin on tultu
avaan ikkunan
käyn tiskaamaan
ilta etenee
siinä kaikki
toimin
tiedän mitä tehdä
näin etenee kimmo framelius
torstai 22. syyskuuta 2011
ilmaa ikkunasta
panadol pore täytyy nyt ottaa
ilmaa ikkunasta
liikenteen kohinaa
helmessä söin janssonin kiusausta tänään
helmi sijaitsee osoitteessa pasilan puistotie 7
kuuntelen tietokoneen huminaa
nimeni on kimmo framelius
juon panadolin pois lasista
niiskutan
aamulla vien sadun siilitien helmeen
tässä illassani odottelen että kotikatu jakso ilmestyy ylen areenalle
ilmaa ikkunasta
liikenteen kohinaa
helmessä söin janssonin kiusausta tänään
helmi sijaitsee osoitteessa pasilan puistotie 7
kuuntelen tietokoneen huminaa
nimeni on kimmo framelius
juon panadolin pois lasista
niiskutan
aamulla vien sadun siilitien helmeen
tässä illassani odottelen että kotikatu jakso ilmestyy ylen areenalle
maanantai 19. syyskuuta 2011
perjantai 16. syyskuuta 2011
tiistai 6. syyskuuta 2011
maanantai 5. syyskuuta 2011
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
perjantai 2. syyskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








